Lasten vaatteet ovat enemmän kuin vaatteita

Väittäisin että tämä on yksi maailman lausumattomia totuuksia. Jos ei ole vanhempi, voit korvata tämän millä tahansa vastaavalla termillä: lemmikin varusteet eivät ole vain varusteita, retkikamppeeni eivät ole vain hyödyllisiä kamppeita, autoni ei ole vain minua paikasta toiseen liikuttava kulkuväline, puhelimeni ja ulkokuori ei ole vain puhelin. Lista on loputon. Vaatteisiin kohdistuva huomio kiinnostaa minua erityisesti ja kuinka ollakaan, huomasin Helsingin Sanomissa artikkelin (8.9.2020) ”2-vuotiaan äiti on ostanut lapselleen haalareita tuhannella eurolla ”,

Vaikka tutkimusten mukaan ihmiset eivät tule onnellisemmiksi rahasta, he usein uskovat tulevansa silloin kun on kyse pienistä elintasoon liittyvistä parannuksista.

Meidän on kuitenkin todella vaikeaa tavoittaa omasta kokemuksestamme ne tekijät, jotka todella vaikuttavat onnellisuuteemme eniten. Yksi syy on se tapa, jolla varakkuudesta puhutaan. Siitä on tullut eräällä tavalla vaatimus, tai edellytys hyvän elämän turvaamiselle.

Onnellisuuden todellisia tekijöitä on hankala tavoittaa myös siksi että hankkimamme ja omistamamme tuotteet ovat enemmän kuin vain tavaroita. Tavarat ovat symboleja siitä, mitä haluamme olla tai osoittaa olevamme. Minulle saattaa olla tärkeää ostaa lapselle merkkikengät talvileikkeihin. Jos olemme rehellisiä, ne eivät ole olennaisesti paremmat kuin muutkaan kengät, mutta tämä kulutusvalinta osoittaa, että välitän, olen kykenevä pitämään huolta ja pidän lapseni kuivia jalkoja hyvin tärkeänä asiana. Vielä syvemmällä tasolla kengät kertovat lämpimästä perhe-elämästä, järjestyksestä ja mielenrauhasta.

Meidän Perheen kyselyssä (HS 8.9) moni on huomannut saman, eräs vanhempi sanoo:

”kaunis ja siisti pukeutuminen viestii siitä, että lasta hoidetaan hyvin ja hän on ehkä muutenkin miellyttävää seuraa…vaatteet viestivät aina jotain”.

Vaatteet voivat myös kertoa siitä ketä vanhemmat ovat, kuten eräskin huolehtii kun ”vaatteet signaloivat enemmän Pihtipudasta kuin Puu-Vallilaa.” Vaatteilla korostetaan myös lapsen yksilöllisyyttä ja lapset ovat oma kuluttajaryhmänsä, ennen vaatteet kierrätettiin tarkemmin perheestä toiseen ja lapsilla saattoi olla yllään serkun naapurin vanhat vaatteet, nykyään sekä kierrätys että kulutus ovat molemmat vahvoja trendejä. Suomessa kulutetaan vaatteisiin enemmän kuin EU:ssa keskimäärin, osaksi johtuen vaihtuvista vuodenajoista.

Lastenvaatehäpeä on oma lajinsa, olipa kyse sitten tahroista jotka eivät vaan lähde vaatteesta, Kiinassa valmisteluista halpavaatteista tai liian kalliista vaatteista, häpeää voi kokea oikeastaan mistä vain. Tämä onkin vain yksi tapa, jolla vanhempi voi tuntea itsensä riittämättömäksi, arvostella tai tulla arvostelluksi.

Mitä sitten kannattaisi tehdä, jos huomaa että lapsen vaatekaapin sisältö alkaa nousta liiankin tärkeäksi asiaksi omissa ajatuksissa? Ehkä voi kysyä itseltään, rakentaako niiden kautta omaa identiteettiään ja mitä sillä toivoo saavuttavansa?

Saako lapsi pukeutua niin kuin haluaa vai ajavatko vanhemman toiveet edelle?

Vaatteiden ja niiden merkitysten varaan ei kannata onnellisuuttaan perustaa, harvoin ne tarjoavat riittävyyden ja onnistumisen kokemuksia, tai vastaavat niille asetettuihin odotuksiin. Vanhemmuuden kokemuksia kannattaa jakaa, kuluttamisen lupauksia kyseenalaistaa ja pohtia, mikä lapsen kannalta olisi se tärkein juttu.